tiistai 23. heinäkuuta 2013

Chilisadon säilöntää

Elokuu lähestyy vauhdilla ja chilipuskat ovat jo ehkä tuottaneet ensimmäiset maistiaiset?

Viime blogipäivityksessä käsittelimme tuoresadon käyttämistä ruoanlaitossa. Tuoresadon käyttäminen ruoanlaittoon on se kaikkein optimaalisin tapa käyttää chiliä, mutta ei ainut. Varsinkin tulisimmat chililajikkeet ovat sellaisia, jotka kannattaa kuivattaa ja jauhaa jauheeksi. Miedommat lajikkeet olen yleensä pakastanut tai säilönyt etikkaan. Näin kesän chilisadosta voi nauttia pimeinä talvi-iltoina :)


Cayenne (C. annuum) kuivumassa, siemenet eroteltuna
Kuten edellisessä blogipäivityksessä mainitsin, on chilisadosta hyvä ottaa myös siemenet talteen. Itse kuivatan siemenet talouspaperin päällä muutaman päivän ajan ja siirrän ne säilytysrasioihin, joissa on kyseisen lajikkeen tiedot jokaisen lokerikon päällä. Viehelaatikot ovat todella hyviä siementen säilyttämiseen. Siemenet säilyvät useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä, jos niitä säilytetään kuivassa ja varjoisessa paikassa. Siementen itävyyskyky heikkenee kyllä iän myötä, joten viisi vuotta vanhojen siemenien itäminen saattaa kestää pidempään.

Otetaan kuivaamisen esimerkiksi lajike nimeltä Cayenne. Monihan on sitä ostanut kuivattuna kaupasta, mutta siihen on yleensä sekoitettu paprikajauhetta ja ties vaikka mitä, joten maku ei ole se kaikkein parhain. Itse kasvatettu Cayenne on taas aivan eri makuinen, mutta ei tuoreeltaan käytettynä se kaikkein maukkain. Siksi se kannattaa kuivattaa ja jauhaa chilijauheeksi.

Muistathan käyttää chilejä silputessa erillistä leikkuulautaa ja muovihanskoja, ettei tule vahinkoja ;)

Olen yleensä kuivattanut pienemmän sadon pelkän talouspaperin päällä sisätiloissa, mutta isompi sato kannattaa kuivattaa vaikka uunissa. Uunissa kuivattamisen hyviä puolia on se, että sato kuivuu kunnolla ja saat jauhettua siitä pientä murua. Uuni kannattaa lämmittää noin 50 asteiseksi ja laittaa chilit ilmavasti leivinpaperin päälle. Uunin luukku kannattaa pitää auki kuivaamisen ajan. Kasvikuivurit ovat myös mainioita kapistuksia chilien kuivaamiseen.

Cayennea menossa mortteliin
Talouspaperin päällä sadon kuivattamisessa on otettava huomioon sisäilman kosteus. Jos ilmanala on kovinkin kostea, ei sato kuivu täysin ja siitä tulee hieman nahkeaa. Kun talouspaperin päällä kuivattu sato laitetaan mortteliin ja murskataan, syntyy lopputuloksena chilihiutaleita, eikä jauhetta. Itse kuivatan välillä miedommat chilit hiutaleiksi ja syön talvella sellaisenaan.
Valmista chilihiutaletta Cayennesta
Chilisatoa menossa pakastimeen
Toinen säilömistapa on pakastaminen, joka on ehkä kaikkein simppelein tapa. Itse olen silpunnut pakastimeen menevän sadon suikaleiksi ja pistänyt sen ihan tavallisiin jääpalamuotteihin pienen vesimäärän kera ja sulkenut muovipussiin. Näin pakastettua satoa voi käyttää suoraan jääpalamuotista siten, että pudotat chilijäämöykyn suoraa paistinpannulle muun ruoan sekaan. Chiliä vois myös pakastaa kokonaisena tai puolitettuna pakastepussissa.

Jos haluaa, että chilisato säilyy jopa vuosia, kannattaa sato säilöä etikkaliemeen. Itse olen käyttänyt Chilivaarin hunajaista säilöntäreseptiä, johon ei tule niin paljon etikkaa kuin muihin resepteihin. Säilöntäliemeen säilötty chilisilppu näet kesti hyvänä ainakin yhden vuoden. Söin nimittäin viimeisen säilykepurkin nyt juhannuksena ja säilöin viime vuonna purkkien sisällön elo-syyskuussa.

Säilykeliemen resepti, joka riittää litraan säilykettä:

  • 4 dl vettä
  • 1 dl omenaviinietikkaa (maun mukaan jopa 2 dl)
  • 0,5 dl hunajaa
  • 0,25 dl sokeria
  • 1 tl merisuolaa
  • yhden sitruunan mehu
Kaadoin liemeen chilisilpun ja kiehautin sen kuumaksi. Purkkeina käytin uunissa kuumennettuja pilttipurkkeja, joiden kannet imaisivat itsensä ilmatiiviiksi hetki satoliemen kaatamisen ja sulkemisen jälkeen. Säilykkeen maku on tosiaan makean hunajamainen ja ei niin etikkainen. Purkittamisen jälkeen säilykkeiden tulisi olla jääkaapissa vähintään 3 kk, jotta säilykkeen mausta tulee parempi. Vuoden vanha säilyke maistui itseasiassa paremmalta kuin puoli vuotta vanha.

Itse olen käyttänyt säilykechiliä ihan sellaisenaan tortillojen täytteenä, pihvin päällä ja voihan sitä sekoittaa vaikka tuorejuustoon ja tehdä näin tulisen maukasta levitettä!

Sato säilötty pilttipurkkiin
Sitten vähän kuvia omista kasvatuksistani tänä kesänä:

Biquinho (C. chinense) kypsyttelee hedelmiään ikkunalaudalla
Aji Ahuachapáu (C. baccatum) raakana
Koristechili Lebanese Marbles (C. annuum) ja kypsä hedelmä

Muistathan, että löydät kaikki puutarhatuotteet Pihanetin verkkokaupasta. Uutuustuotteista voisin nostaa esiin ZenGrow pöytäpuutarhat. Käsittelemme sen ominaisuuksia seuraavassa blogipäivätyksessä, joten nyt kannattaa tilata vaikka jo ennakkoon tämä hieno mullaton vesiviljelyjärjestelmä!

Sitten vaan satoa säilömään!

Terveisin,

Jozpe
http://chiliaruukkuun.blogspot.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti